23. Rahoitusriskien hallinta

Rahoitusriskien hallinnan periaatteet
Rahoitusriskien hallinnan tehtävänä on konsernin liiketoimintaan ja toimintaympäristöön vaikuttavien merkittäviempien rahoitusriskien tunnistaminen sekä niiden hallinta ja seuraaminen siten, että konsernin strategiset ja taloudelliset tavoitteet saavutetaan mahdollisimman hyvin. Hallituksen tehtäviin kuuluu varmistaa, että yrityksellä on kattava ja riittävä sisäinen valvontajärjestelmä. Konsernin valuuttariskien suojautumispolitiikka on hallituksen hyväksymä ja sen käytännön toteutuksesta vastaa konsernin talousjohtaja. Konsernilla on tavoitteena minimoida rahoitusmarkkinoiden volatiliteetin vaikutukset tunnistetuista merkittävistä markkinariskeistä konsernin tulokseen. Tecnotree-konserni ei sovella IFRS 9 -standardin mukaista suojauslaskentaa.








Rahoitusriskien hallinnan organisaatio
Rahoitusriskien hallintaprosessin tukena on konsernin johtoryhmä, joka käsittelee riskejä ja niiden hallintaa kokouksissaan säännöllisesti. Toimitusjohtaja raportoi merkittävimmät riskit hallitukselle. Konsernin valuutta-, korko- ja maksuvalmiusriskien hallinnasta vastaa yhtiön talousjohto hallituksen määrittämien periaatteiden mukaisesti.








Pääomarakenteen hallinta
Tecnotreen pääomarakenteen hallinnan tavoite on varmistaa rahan riittävyys ja tukea yhtiön kasvutavoitteita. Rakenteen hallinnan tavoitteena on myös turvata konsernin toimintaedellytykset pääomamarkkinoilla kaikissa olosuhteissa toimialan volatiliteetista riippumatta. Konsernin pääomarakenteen kehitystä seurataan omavaraisuusasteella (equity ratio), jota laskettaessa oma pääoma on jaettu taseen loppusumman ja saatujen ennakoiden erotuksella.








Yhtiön hallitus totesi elokuussa 2015 konsernin emoyhtiön Tecnotree Oyj:n oman pääoman menettämisen ja jätti asiaa koskevan ilmoituksen kaupparekisteriin. Tilikauden 2019 lopussa emoyhtiön oma pääoma oli 1 228 (-7 698) tuhatta euroa ja konsernin oma pääoma oli 3 633 (-6 502) tuhatta euroa.
















Omavaraisuusasteen osatekijät






1 000 € 2019 2018








Oma pääoma kauden lopussa 3 633 -6 502




Taseen loppusumma



36 840 28 554
Saadut ennakot


Taseen loppusumma vähennettynä saaduilla ennakoilla 36 840 28 554








Omavaraisuusaste (equity ratio) 9,9% -22,8%








Maksuvalmiusriski
Konsernissa pyritään jatkuvasti arvioimaan ja seuraamaan liiketoiminnan vaatiman rahoituksen määrää, jotta konsernilla on tarpeeksi likvidejä varoja toiminnan rahoittamiseksi.








Tilinpäätöspäivänä konsernin rahavarat olivat 3 381 (4 158) tuhatta euroa.
Saneerauksen maksuohjelmassa konsernilla oli päävelkojalta vakuusvelkoja 7 242 tuhatta euroa, yrityskiinnitysvelkoja 6 487 tuhatta euroa sekä tavallisia saneerausvelkoja 3 725 tuhatta euroa








Kassavirta vaihtelee huomattavasti vuosineljänneksittäin.












Tuleva erääntymisaikataulu
Maksuvalmiusriski 2019, Me Tase-arvo Rahavirta Erääntynyt 0 - 3 kk 3-12 kk 1-3 vuotta Yli 3 vuotta
Vakuudelliset saneerausvelat päävelkojalta, korolliset 13 729 13 729

465 6 377 6 887
Lainojen korkomaksut
1 126

272 499 355
Ostovelat 2 758 2 758 1 429 220 1 109

Korottomat lainat 3 725 3 725

272 1 323 2 131
Yhteensä 20 213 21 339 1 429 220 2 117 8 199 9 373








Leasingvastuiden vähimmäisvuokrien kokonaismäärä on yhden vuoden kuluessa 148 tuhatta euroa ja 1 - 5 vuoden kuluessa 296 tuhatta eroa.
Maksuvalmiusriski 2018, Me Tase-arvo Rahavirta Erääntynyt 0 - 3 kk 3-12 kk 1-3 vuotta Yli 3 vuotta
Vakuudelliset saneerausvelat päävelkojalta, korolliset 16 606 16 606

4 465 3 288 8 853
Lainojen korkomaksut
1 281

330 676 276
Ostovelat 3 621 3 621 1 729 340 443 1 109
Korottomat lainat 3 997 3 997

272 1 594 2 131
Yhteensä 24 224 25 506 1 729 340 5 510 6 667 11 260
















Luottoriski
Luottoriski syntyy siitä mahdollisuudesta, että vastapuoli jättää sopimuksen mukaiset maksuvelvoitteensa täyttämättä. Vastapuolen luottokelpoisuus määrää riskin suuruuden. Rahoitusinstrumentteihin kohdistuva luottoriski on rahoitusvarojen kirjanpitoarvo, joka tilinpäätöshetkellä oli 18 601 tuhatta euroa (15 767). Yksityiskohtaisempi erittely rahoitusvaroista on esitetty liitetiedossa 24. Luottoriskin merkittävin yksittäinen erä on myyntisaamiset.








Talous- ja myyntitoiminnot seuraavat aktiivisesti asiakkaiden luottokelpoisuutta aiemman maksukäyttäytymisen perusteella sekä ulkoisista lähteistä saatavien raporttien avulla. Uusien asiakkaiden osalta tehdään erilliset luottokelpoisuusarviot ennen tarjouksen vahvistamista. Luoton myöntäminen uuusille asiakkaille tai korkean riskiluokituksen omaaviin maihin vaatii aina talousjohtajan hyväksynnän. Tecnotree ei ole järjestänyt asiakkailleen asiakasrahoitusta kolmansien osapuolten kanssa.








Tecnotreen merkittävimmät asiakkaat ovat kooltaan konsernia huomattavasti suurempia. Konsernin ja sen suurten asiakkaiden välillä vallitsee riippuvuussuhde, joka liiketoimintamahdollisuuksien lisäksi sisältää riskejä. Kahden suurimman asiakkaan osuus liikevaihdosta oli 80 % vuonna 2019 (2018 vuonna 84 %) sekä myyntisaamisista 82 % tilikauden 2019 lopussa (2018 tilikauden lopussa 82 %). Kummankin asiakkaan emoyhtiöt ovat isoja listattuja yhtiöitä. Tecnotreen asiakkaat ovat lisäksi pääosin kehittyvillä markkinoilla, josta seuraa lisäriskejä kuten valuutansiirtosäännökset ja -rajoitukset, valuuttakurssien vaihtelut, verotus sekä muut poliittiset ja taloudelliset haasteet.








Taloustoiminto seuraa rahoituslaitosten luottokelpoisuutta. Emoyhtiön vastapuolet on rajoitettu rahoituslaitoksiin, jotka mainitaan konsernin kassanhallintapolitiikassa. Intian tytäryhtiöllä on oma rahoitustoiminto, ja sen vastapuolet noudattavat samaa konsernin kassanhallintapolitiikkaa. Muiden tytäryhtiöiden rahavarat pidetään mahdollisimman alhaisella tasolla.








Myyntisaamisten ikäjakauma ja luottotappiovaraukset
1 000 € 2019 Luottotappiovaraukset -% 2018 Luottotappiovaraukset -%








Erääntymättömät myyntisaamiset 5 456

2 945


1-90 päivää erääntyneet myyntisaamiset 5 540 14 0% 3 092 1 0%
91-360 päivää erääntyneet myyntisaamiset 3 743 52 1% 3 919 253 6%
Yli 360 päivää 482 168 35% 1 653 457 28%
Yhteensä 15 220 234 2% 11 609 711 6%








Luottotappiovarausten muutos
1 000 € Luottotappiovaraukset 1.1.2019 Toteutuneet varaukset Peruuntuneet varaukset Uudet varaukset Luottotappiovaraukset 31.12.2019 Varauksen muutos








MEA & APAC 603
370
234 -369
Eurooppa & Amerikka 108 100 8
0 -108
Yhteensä 711 -100 -378 0 234 -477








Projektitoimituksista aiheutuu merkittäviä myyntisaatavia. Suurin osa Tecnotreen liikevaihdosta tulee kehittyvistä maista, joista useissa on poliittisia ja taloudellisia haasteita. Riskinä on, että laskujen maksu näissä maissa viivästyy huomattavasti ja että Tecnotree joutuu kirjaamaan luottotappioita. Asiakkaiden maksukäyttäytymistä ja myyntisaamisia seurtaaan aktiivisesti ja uusien asiakkaiden osalta tehdään erilliset luottokelpoisuusarviot ennen tarjouksen vahvistamista. Tilikaudella on kirjattu uusia luottotappioita yli vuoden vanhoista myyntisaamisista 0 tuhatta euroa (280). Yllä olevassa myyntisaamisten ikäjakaumataulukossa näytetään nettomyyntisaamiset eli arvonalentumiskirjausten jälkeen.
















Markkinariskit








Valuuttariski
Konserni altistuu toiminnassaan markkinariskien osalta lähinnä valuuttariskeille. Valuuttakurssien muutokset aiheuttavat riskejä erityisesti saamisille ja tilauskannalle. Tecnotree-konsernin esittämisvaluutta on euro, mutta merkittävä osa yhtiön liikevaihdosta on Yhdysvaltain dollareissa. Konsernin avoin translaatioriski syntyy sijoituksista kuuteen ulkomaiseen tytäryhtiöön, Intiaan (Rupia, INR) Brasiliaan (Real, BRL), Argentiinaan (Peso, ARS), Malesiaan (Ringgit, MYR), Yhdistyneisiin Arabiemiirikuntiin (Dirham, AED) ja Nigeriaan (Naira, NGN).








Transaktioriski
Konsernin avoin valuuttapositio muodostuu valuuttamääräisistä myyntiin liittyvistä tase-eristä, rahavaroista, valuuttamääräisestä tilauskannasta ja valuuttamääräisistä osto- ja myyntisopimuksista.








Myyntisopimusten hyväksymispolitiikassa edellytetään, että sopimusvaluuttana käytetään euroa tai Yhdysvaltain dollaria. Myöskään sopimuksiin liittyviä saamisia ei saa sitoa muihin valuuttoihin. Myyntiyhtiöt, myydessään omaan maahansa, käyttävät laskutuksessaan paikallista valuuttaa. Jos myyntisopimuksissa käytettään muita valuuttoja kuin euroa, Yhdysvaltain dollaria tai myyntiyhtiön paikallista valuuttaa, vaaditaan siihen kirjallinen suostumus konsernin talousjohtajalta.








Vuoden 2019 ulkoisesta laskutuksesta 28 prosenttia oli euroina, 44 prosenttia Yhdysvaltain dollareina, 10 prosenttia Argentiinan Pesoina, 10 prosenttia Nigerian Nairoina, ja muut valuutat yhteensä 8 prosenttia. Avointen ARS ja NGN määräisten valuuttapositioiden osalta konserni ei ole tehnyt suojauksia. Syinä ovat mm. paikalliset valuuttasäännöstelyt ja suojausten korkeat kustannukset. Tecnotree-konserni ei suojaa muita ulkoisista transaktiopositioista syntyviä valuuttariskejä, koska ne eivät ole merkittäviä.








Argentiinan peso on yhtiön Argentiinan tytäryhtiön toiminnallinen valuutta. Vuoden 2018 aikana talouskriisi Argentiinassa johti talouden luokitteluun hyperinflaatioksi. Tämän kehityksen vuoksi sovellettavaksi tulee IAS 29 Taloudellinen Raportointi Hyperinflaatiomaissa -standardi, joka tarkoittaa sitä, että Argentiinan tytäryhtiön tilinpäätös on muutettava vastaavan raportointikauden alusta nykyiseksi ostovoimaksi, joka heijastaa hintaindeksiä raportointikauden lopussa. Hyperinflaatio-oikaisu vuoden 2019 tulokseen oli 43 tuhatta euroa negatiivinen.








Sisäisistä transaktiopositioista voi myös syntyä valuuttariskejä. Intian tytäryhtiöllä on sisäisiä EUR-määräisiä saamisia, joista tilikaudella syntyi 238 (238) tuhannen euron suuruiset valuuttakurssivoitot Intian Rupian kurssimuutosten johdosta. Emoyhtiön BRL-määräisistä sisäisistä veloista syntyi tilikaudella 3 (-126) tuhatta euroa valuuttakurssitappiota, sisäisistä saamisista Nigeriassa sijaitsevalta tytäryhtiöltä 88 tuhatta euroa valuuttakurssitappiota (2018: 63 tuhatta euroa valuuttakurssivoittoa) ja sisäisistä saamisista Arabiemiirikunnissa sijaitsevalta tytäryhtiöltä 114 (148) tuhatta euroa valuuttakurssivoittoa. Sisäiset transaktiopositiot eivät ole suojattu.








Yhtiö suojaa kassavirtaan liittyvää USD valuuttapositiotaan rullaavasti enintään 12 kuukauden ajanjaksolta maksimisssaan 100 prosenttia nettovaluuttapositiostaan. Suojausinstrumentteinä käytetään valuuttatermiinejä ja -optioita. Tilinpäätöshetkellä suojausaste oli 0 prosenttia (0 %).








Yhtiön saamat USD määräiset rahasuoritukset vaihdetaan pääosin euroiksi. Osa rahavaroista pidetään kuitenkin USD valuutassa tulevia dollarimääräisiä maksuja varten.
















Herkkyysanalyysi markkinariskeille
Emoyrityksen toimintavaluutta on euro. Ulkomaan rahan määräiset varat ja velat muutettuna euroiksi tilinpäätöspäivän kurssiin ovat seuraavat:











2019 2018 2019 2018
1 000 € Liite INR INR USD USD








Lyhytaikaiset nettovarat
Myyntisaamiset ja muut saamiset 17 9 069 6 520 6 615 6 371
Muut projekteihin liittyvät siirtosaamiset 17

2 478 1 851
Rahavarat 18

144 113
Ostovelat ja muut velat 22

-429 -444
Lyhytaikaiset nettovarat yhteensä 9 069 6 520 8 808 7 891








Herkkyysanalyysissa on esitetty Intian Rupian (INR) sekä Yhdysvaltain dollarin (USD) heikkeneminen ja vahvistuminen euroon verrattuna, kaikkien muiden tekijöiden pysyessä muuttumattomina. Muutosprosentti edustaa kyseiselle valuutalle mahdollista volatiliteettia edellisten 12 kuukauden aikana. Suoraa vaikutusta omaan pääomaan ei ole, koska suojauslaskentaa ei sovelleta.








1 000 € 2019 2018








Muutosprosentti, INR -10% +10% -10% +10%
Vaikutus verojen jälkeiseen tulokseen 609 -609 425 -425








Muutosprosentti, USD -10% +10% -10% +10%
Vaikutus verojen jälkeiseen tulokseen -883 1 079 -717 877








Translaatioriski








Tecnotree Intia ja sen tytäryhtiöt on yhdistetty Tecnotree-konserniin 6.5.2009 alkaen, ja konsernii on siten altistunut riskeille, jotka syntyvät kun INR-määräiset sijoitukset muunnetaan emoyrityksen toimintavaluuttaan, joka on euro. Avoin translaatioriski Intian alakonsernin osalta tilinpäätöspäivänä oli 11 024 tuhatta euroa (14 306). Tätä nettosijoitusta ei ole suojattu, johtuen lähinnä paikallisesta valuuttasäännöstelystä ja suojausten korkeista kustannuksista. Translaatioriskiherkkyyttä analysoitiin laskemalla Intian Rupian kymmenen prosentin vahvistuminen ja heikkeneminen euroon verrattuna, kaikkien muiden tekijöiden pysyessä muuttumattomina.











2019 2018
1 000 € INR INR INR INR








Muutosprosentti -10% +10% -10% +10%
Vaikutus verojen jälkeiseen tulokseen 294 -360 2 339 -2 858
Vaikutus omaan pääomaan -600 733 -603 737








Tilikauden 2019 aikana Intian Rupia heikkeni euroon verrattuna 2 prosenttia, EUR/INR kurssi ollessa 2019 lopussa 80,187 ja 2018 lopussa 79,729. Tästä syntynyt muuntoero omassa pääomassa oli 194 tuhatta euroa negatiivinen.








Muihin tytäryhtiöihin tehdyistä nettosijoituksista ei muodostu merkittävää translaatioriskiä, joten niitä ei ole suojattu eikä herkkyysanalyysiä tehty. Tilikauden 2019 aikana Argentiinan Peso (ARS) kuitenkin muuttui euroon nähden poikkeuksellisen paljon. EUR/ARS kurssi vahvistui 56 prosenttia ollen 2019 lopussa 67,2223 ja 2018 lopussa 43,0692 mikä aiheutti 245 tuhannen euron suuruisen negatiivisen muuntoeron konsernin omaan pääomaan. Argentiinan tytäryhtiön osalta avoin translaatioriski tilikauden lopussa oli 498 tuhatta euroa (736).








Brasilian tytäryhtiön osalta avoin translaatioriski tilikauden lopussa oli -1 271 tuhatta euroa (-1 426), Malesian tytäryhtiön osalta 55 tuhatta euroa (129), Nigerian tytäryhtiön osalta -126 tuhatta euroa (-437) sekä vastaavasti Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa olevan tytäryhtiön osalta -188 tuhatta euroa (-1 729). Näistä tytäryhtiöistä valuuttakurssien muutosten takia syntyvä muuntoero omassa pääomassa tilikauden aikana oli 327 tuhatta euroa (111).








Korkoriski
Konsernin korkoriskin hallinnan painopisteet kohdistuvat pankkilainojen korkoriskin hallintaan ja likvidien varojen optimaaliseen hallintaan tuottavasti ja turvaavasti.








Tilikauden lopussa yhtiöllä oli korollisia lainoja päävelkojalta 13,7 miljoonaa euroa (16,6).








Korkoriskiherkkyyttä analysoitiin laskemalla yhden prosenttiyksikön korkomuutoksen vaikutus vuositasolla, kun otetaan mukaan konsernin merkittävimmät korkoinstrumentit yhteensä velkaa 10 348 tuhatta euroa (12 448). Tilinpäätöshetkellä korkojen yhden prosenttiyksikön nousu / lasku olisi pienentänyt / kasvattanut tulosta verojen jälkeen -114 / 114 tuhatta euroa (-140 / 140). Koron muutoksilla ei olisi ollut suoraa vaikutusta omaan pääomaan. Herkkyysanalyysissä on esitetty korkojen nousun tai laskun vaikutus kaikkien muiden tekijöiden pysyessä muuttumattomina.








Hintariski
Konserni ei omista pääoma- tai muita rahoitusinstrumentteja joiden arvot on sidottu muihin markkinahintoihin kuin korkoihin tai valuuttakursseihin.